
Ultraäänitutkimukset
Ultraäänitutkimus on keskeinen tutkimusmenetelmänä eri sisätautisissa sairauksissa. Lemmikille tehdään vatsaontelon ultraäänitutkimus, kun sillä on epämääräisiä oireita tai selviä vatsaontelon sisäelimiin kohdistuvia vaivoja. Ultraäänitutkimus on paras menetelmä elinten poikkeavuuksia etsittäessä tai arvioitaessa elinten kokoa. Ultraääntä käytetään myös mahdollisen tiineyden toteamiseen. Jos eläin on tiine, omistaja saa mukaansa kuvan sikiöistä.
Herttoniemen eläinlääkäriasemalla on yliopistotasoinen ultraäänilaite, jonka kuvan erotuskyky on omaa luokkaansa. Näin myös diagnoosin teko on varmempaa. Tutkimuksen aikana elimistä otetaan kuvia myöhempiä tutkimuksia ja mittauksia varten.
Ultraääni on turvallinen tutkimusmenetelmä, koska siinä ei käytetä säteitä vaan ääniaaltoja. Tutkimus pyritään tekemään hereillä olevalle eläimelle, mutta joskus potilas joudutaan kevyesti rauhoittamaan tarkempaa tutkimusta varten. Karvat ajetaan aina pois, sillä muuten kuvan laatu heikkenee merkittävästi. Vatsaontelon tutkimukseen tullessa lemmikin tulee yleensä olla syömättä ja juomatta, ja virtsarakon on hyvä olla täynnä.