
Virallinen polvilausunto
Herttoniemen eläinlääkäriasemalla on vahva osaaminen ja ammattitaito polvitutkimuksissa. Tutkimushetkellä koiran on oltava iältään vähintään 12 kk. Alle kolmevuotiaalle koiralle tehty tutkimus on voimassa kaksi vuotta lausuntopäivästä. Mikäli rodun PEVISA-ohjelmaan on kirjattu vaatimus polvilausunnosta, pitää vanhentunut lausunto uusia ennen seuraavaa astutusta. Yli kolmevuotiaalle koiralle annettu lausunto on voimassa pysyvästi.
Tutkimuksessa arvioidaan polvilumpion liikkuvuutta reisiluun alaosassa sijaitsevassa telaurassa. Normaalisti polvilumpio liikkuu telaurassa ylös alas suuntaan. Polvinivelen rakenteelliset heikkoudet altistavat polvilumpion sijoiltaan menolle. Jalka-asento saattaa olla virheellinen ja polvilumpion telaurat ovat liian matalat. Polvilumpion sijoiltaan menoa eli patellaluksaatiota esiintyy suhteellisen runsaasti kääpiöroduilla ja sellaisilla suuremmilla roduilla, joilla on suora takajalka. Kääpiöroduilla polvilumpio tavallisesti siirtyy polven sisäpuolelle (mediaalistesti).
Polvet tutkitaan koiran ollessa hereillä.
Vuoden 2022 alusta Kennelliitto edellyttää että omistaja tilaa sähköisen ennakkolähetteen ennen kaikkia virallisia terveystutkimuksia tai Kennelliiton virallista eläinlääkäritodistuksen hakemista.